Musameno 3-4v. ja 5-6v.

Musameno on monipuolinen tunti, jonka tarkoituksena on johdattaa pieniä lapsia pikkuhiljaa tanssin maailmaan. Tuntiin sisältyy monenlaista musiikkiliikuntaa, perusliikuntataitojen - kuten koordinaatiokyvyn - kehitystä sekä harjoittelua ja usein johonkin tarinaan perustuvia tanssillisia leikkejä. Musameno-tunnilla tärkeintä on se, että lapsilla on hauskaa oppiessaan uutta.

Vanhemmat voivat katsella tunnin kulkua salin ulkopuolella, ikkunasta.

Paikka: Pikkukettu
Ohjaaja:  Mari Ylitalo (marihe.ylitalo@gmail.com, 040 0816863)
 

Olen rovaniemeläinen tanssinharrastaja, äiti ja toimintaterapeutti. Tanssi on ollut enemmän ja vähemmän mukana elämässäni lapsesta saakka. Suurimmaksi osaksi olen saanut nauttia tanssin ilosta Revontulitanssijoiden mukana, Pasin tunneilla niin kilpatanssin kuin soololattareidenkin parissa. Toimintaterapeuttina minulla on usean vuoden kokemus lasten ja lapsiryhmien kanssa työskentelystä. Musamenotuntien ohjaajana minulle on tärkeää, että lapset saavat iloisia muistoja sekä onnistumisenkokemuksia tanssin ja yhdessä työskentelyn parissa.